to 13.10. 00:00
Otaniemen urheilukenttä
Juoksuklubi ryhmä 1
Juoksuklubi
Otaniemen urheilukenttä
Otaniemen urheilukenttä Otaranta 8, 02150 Espoo Näytä kartalla
13.10.2016 - 6.6.2017 Ilmoittautuminen päättynyt Jonossa0

Juoksuklubi ryhmä 1

Olet tervetullut ryhmäämme, jos harrastat säännöllisesti lenkkeilyä ja tykkäät treenata monipuolisesti porukassa. Ryhmämme harjoittelee juoksu ykköslajina, mutta mukana harjoitusohjelmassa on myös monipuolisesti muita mukavia ja juoksua tukevia lajeja.

Tavoitteenasi voi olla vaikkapa juoksun helppouden tai oman juoksunopeuden kasvattaminen. Eväitä harjoituksista löytyy vauhdikkaimmillaan puolimaratonille kahden tunnin pintaan ja maratonille 4:30 ajan alittamiseen. Harjoituksissa pärjäät varmasti, jos kympin lenkki ei kauhistuta, ja aikaa siihen kuluu korkeintaan 75 minuuttia. Juoksutreeneissä jakaudumme useampaan vauhtiryhmään ryhmäläisten tarpeiden mukaisesti.

Ryhmä kokoontuu torstaisin klo 18:00 - 19:30 pääasiallisesti Espoossa (Otaniemi, Leppävaara, Olari, Esport). Ylimääräisiä treenejä on tarjolla kauden mittaan myös muina viikonpäivinä ja muissa paikoissa.

Juoksuklubin ryhmä 1 aloittaa kautensa torstaina 13.10. klo 18:00 Otahallin saunakabinetissa (Otaranta 6, Espoo).

Ryhmää vetävät Aija Saha ja Hanna Repo. Juoksuttajana toimii Mervi Hokkanen.

Aija on vetänyt Maratonkoulua Tapioissa pari kautta ja juossut juoksuklubissa jo vuosia. Aija on koulutettu Personal Trainer.

Hanna on aktiivikuntoilija, joka on olut useamman vuoden mukana Tapioiden juoksuklubitoiminnassa niin osallistujana kuin vetäjänäkin. Koulutukseltaan Hanna on fysioterapeutti.

Mervi kävi Tapioiden Maratonkoulun toissavuonna ja jatkoi harrastusta Juoksuklubissa. Nyt Mervi aloittaa ryhmämme uutena lenkittäjänä.

Lisätietoja: Aija Saha p. 050 320 9303, aija1971@gmail.com

Ilmoittautuessasi muodostat itse laskusi. Valitse mukaan myös kauden 2016-2017 jäsenmaksu, se on osa juoksuklubin kokonaishintaa. Jälkilaskutettavaksi jäävästä jäsenmaksusta veloitamme 3 € laskutuskulun. Mikäli sinulla on jo itselläsi arenakortti, ilmoita siitä sähköpostitse toimisto@espoontapiot.fi ennen laskusi maksamista. Hyvitämme tässä tapauksessa laskustasi kortin hinnan (Tapioiden omakustannushinta).

Tiedot

Hintatiedot
Lasku toimitetaan ilmoittautumisen jälkeen.
  • Juoksuklubi 2016 280,00 €  
Valinnaiset maksut
  • Jäsenmaksu 2016-2017 18v - 40,00 €  
Kaikki tapahtumat